keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Répondez s'il vous plaît ja juhlaohjesääntö

Ihan pian on hääpäivään tasan 3 kuukautta (KÄÄKS ja IIKS!) ja silmäilin vähäsen tuota maaliskuulle tekemääni To Do -listaa. Yllättyykö joku jos sanon, että eipä päästy kovin montaa kohtaa yliviivailemaan :) Heh.

Mutta vaikka listalta ei ollakaan saatu valmiiksi asioita, niin ollaan me silti jotain tehty ja noistakin monet on ainakin melko hyvässä vaiheessa. Sen sijaan esimerkiksi kutsut, jotka alunperin suunnittelin vasta huhtikuun aikana toteutettaviksi, ovat viittä vaille valmiit! Juhuu. Ja tämäkin siksi, että päätimme kuitenkin turvautua Makea Designin puoleen ja vähentää askarteluosuutta minimiin. Kuoristakin on 30/40 jo tekstattuna, hyvä minä :)

Kutsuihin pitäisi vielä tehdä ja printtailla jonkinlainen yleisinfo sekä RSVP-kortti. Olemme huomanneet, että vastausten saamisen vaikeus kutsutuilta on enemmän sääntö kuin poikkeus ja pohdittiin josko esipainetut ja postimerkeillä varustetut vastauskortit tekisivät vastaamisen mahdollisimman helpoksi vieraille. Ja jos ei postilaatikkoa satu olemaan lähellä, niin toki vastauksen voi hoitaa myös sähköpostitse tai puhelimella.
Vastauskorttiin laitoin myös lokerot mahdollisille ruoka-aineallergioille, sekä mahdollisuuden ilmoittaa mieluisia biisejä soittolistalle.

Vähän tähän tapaan, kas näin:

Kuva
Kuva

Vastauskortitkin alkavat olla printtausta vaille valmiita, mutta sitten se juhlaohjesääntö/hääinfo/mikä lieneekään. Mitään A4 -kokoista lippulappua ei kutsun mukaan mahdu, joten lyhyesti ja ytimekkäästi pitäisi kaikki tarvittava informaatio saada vieraille.

- Juhlan "muodosta"
- Pukukoodi
- Lahjat
- K18
- Yöpymismahdollisuudet
- Muuta, mitä?

Olen aloittanut tekemään meille myös hääsivuja, jossa olisi paremmin tuota lisätietoa, mutta en ole niiden tarpeellisuudesta varma, jos saisimme kaiken mahtumaan tuohon hääinfoon. Toisaalta taas lähes kaikilla vieraillamme kyllä on pääsy nettiin, joten olisi myös mahdollista tehdä vain kattava infopaketti nettiin ja jättäisimme infoläpyskän kutsusta kokonaan pois. Uskon kuitenkin, että kutsun mukana tuleva ohjeistus tulee varmemmin luettua hyvissä ajoin, kuin surffailla netisivuille lisätietoa hakemaan.

Minkälaista lisäinfoa laitatte kutsuihin mukaan? Tuleeko hääsivuja nettiin? Mitä muita mahdollisia liitteitä kutsuun olisi hyvä laittaa mukaan?

31 kommenttia:

  1. Meille tulee hyvin saman tyylinen rsvp, mutta ei olla sitä vielä nähty :) mä totesin et sillä on helpompi kieltäytyä kuin tekstarilla. Mutta varmasti saa soitella silti ihmisten perään, ovatko tulossa vai ei... Blaah.

    Mut ihanalta kuulostaa teidän kutsut! Meidän hotelli infosta tuli poikkeuksellisen pitkä, jopa liian pitkä, mutta en halua et jengi mulle soittelee kun eivät tajua sitä hiton varausta tai pysäköintiä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä varmasti saa soitella. Totesin myös että varsinkin tuo yöpymisinfo tulisi niin pitkäksi että ei mahdu millään kaikki kutsun mukaan. Tehdään siis jotkin nettisivut josta vieraat saavat käydä katsomassa lisätietoja.

      Heh, näin justiinsa jossain sellaisen listan, jossa oli kaikkien mahdollisten tahojen puhelinnumeroita ja sitten teksti tyyliin "Soita kelle tahansa mutta älä morsiamelle". Sellainen ois aika kätevä....

      Poista
    2. Me ei laiteta ollenkaan omia numeroita mukaan. Kuulema kutsusta tulee jotain 6 osainen juurikin sen takia, että hotelli info on niin jäätävän pitkä. Nettisivut oli meilläkin tarkoituksena ja nettisivusuunnittelija löytyi ihan kaveripiiristä, mutta sitten muistettiin noi 90-vuotiaat mummot ja vaikka ihan mun äiti joka ei tajua ees fb:tä niin jouduttiin unohtaa nettisivut :(

      Se ois ollu vaan niin kätevä, et sinne ois saanu kaiken trailerista "behind the scenes" materiaaliin :)

      Poista
  2. Mä en ole edes tajunnut noita RSVP-lappuja. Eli kiitos vinkistä! :)
    Ihana tuo teidän savethe date!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Nuo vastauskortit taitaa olla ihan perusjuttu ameriikoissa, mutta eivät ole vielä sen laajemmin rantautuneet Suomeen. Jonkun hääblogista minäkin taisin idean napata.

      Poista
  3. Ihan huippu idea nuo vastauslappuset! :) Itse en oo tuollaisiin edes vielä törmännyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole mullekaan tainnut tulla yhdessäkään suomalaisessa hääkutsussa vielä noita vastaan. Amerikkalaiselta ystävältämme saatiin hääkutsu viime kesänä ja heillä oli tuollainen kortti ja jossakin blogissakin olen niitä nähnyt käytettävän. Testataan nyt miten toimivat :)

      Poista
  4. Me varmaan väsäillään häille omat nettisivut jollekin blogipohjalle,kunhan kutsujen lähettäminen tulee ajankohtaiseksi. Ihana idea kyllä nuo rsvp-lappuset, mutta en itse varmaan jaksa vaivautua sellaisia väsäämään. En kuitenkaan malta odottaa, että esittelet teidän lopulliset kutsut vastauskortteineen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miks en ollutkaan tajunnut että bloggeriin saisikin helposti hääsivut tehtyä. Rekisteröidyin jo The Knottiin, mutta siellä hiukan häiritsi se, että jotkut ominaisuudet jäivät enkunkielisiksi. Kiitos blogipohjaideasta, taidanpas laittaa sen toteutukseen :)

      Poista
  5. Mä olen myös miettinyt hääsivujen koodaamista. Olen vähän kahden vaiheilla, onko ne tarpeen vai ei. Toisaalta sinne saisi aika kivasti upotettua mm. lahjalistan ja karttalinkit, jotka voisi halutessaan avata puhelimella ja antaa googlen neuvoa reitin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Taas hyviä pointteja nettisivujen puolesta. Meidän hääpaikkaan ei ole välttämättä maailman helpoin löytää jos ajo-ohjeet on jääneet kotiin...

      Poista
  6. Meillä oli ihan lyhykäinen info-osuus kutsun toisella sivulla. Siinä oli mainittu kaikki (meidän mielestä) tärkeimmät asiat eli vihkiminen ja juhlapaikka, ilmottautuminen, ruoka ja juoma, lahjatoiveet, majoitus. Eikä itseasiassa kukaan vieraista ole muuta edes kysellyt/kaipaillut :) Hääsivuja meillä ei myöskään ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanne minustakin olisi, että saisi kaiken tarvittavan tiedon lyhyesti ja ytimekkäästi kutsun mukaan. Nuo hotelli- ja yöpymisasiat oli sellaiset jotka kaikkein eniten vie tilaa ja huomasin, että tekstin koko menisi niin kärpäsenkakaksi, että ei vaan onnistu :(

      Poista
  7. Nettisivut on pieni riski iäkkäämmälle väelle. Ja vaikka esim. mun äiti osaa käyttää facebookkia, niin se on silti sen verran rävelö, että kirjottais osotteen väärin ja väittäs ettei sivusto toimi tms... Että paperinen tietty varmin :) Noitten lisäksi meillä on kartta ja varoittelua Suomenlinnan mukulakivistä yhdistettynä korkokenkiin. (+ lauttalippujen ostosta) Ja jos meillä nyt vihkiminen pidetään ulkona, niin huomio siitä ja joku kehotus, että "ota sontsa", ellei nyt päätetä hommata niitä ite 80 ihmiselle mitä epäilen...
    Hyviä valmisteluja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niinhän se on, että kaikkea tietoa ei voi nettiinkään vaan laittaa jos ei ole tiedossa, että kaikki vieraat varmasti sen tiedon sieltä myös pystyvät saamaan. Meillä omien vanhempien lisäksi tuohon "iäkkäämpään" (pakko laittaa lainausmerkkeihin, ettei oma äiti tule lankoja pitkin :D ) väkeen kuuluvat vain S:n kaksi isoäitiä. Kaikilla on netti käytössään tai tiedämme että saavat infon muutakin kautta.

      Ihan hyvät huomiot nuo mukulakivet ja sateenvarjot! :) Päästään toivottavasti tsekkaamaan meidän juhlapaikkaa pikapuoliin, niin pitääkin katsella myös sillä silmällä, että olisiko tarvetta antaa vieraille joitakin huomioitavaa.

      Poista
    2. Hei, uusitunut blogin ulkonäkö, tässä asiasta ikkunalautaan! Näyttää hyvältä!!! :)

      Poista
    3. Kiitos. Innostuin fiksailemaan samalla kun hääsivujammekin koodailin. Vähän tuo sivupalkki vielä kaipaa ehostusta, mutat muuten alkaa näyttää jo paremmalta :)

      Poista
  8. Tuo rsvp-kortti on hauska idea. En tiedä kylklä raaskitaanko tehdä sellaisia ja hankkia vielä palautuskuoret+postimerkit, kun vieraita on niin paljon. Ehkä tyydytään perään soittelemiseen... Nettisivut tai ihan joku blogimuotoinen ratkaisu (en osaa sanoa mikä olisi paras alusta) olisi ihan hyvä lisätietojen antamiseen, vaikka koitan kyllä laittaa kutsuun sen verran infoa, että sen ja terveen järjen avulla voi pärjätä ilman lisäselvittelyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei löydetty mistään sopivan kokoisia palautuskuoria, joten tulostellaan vaan osoitteet suoraan kortteihin ja lätkäistään postimerkit päälle. Hieman lisähintaahan tuosta tulee, mutta jos niistä on oikeasti apua (pianhan se nähdään) niin on sitten sen arvoista.

      On meillekin tullut kutsuja jossa ei kutsutekstin lisäksi ole mitään lisainfoja ja oikein onnistuneesti on nekin häät vietetty. Eli ei sne kaikki pitkät lisätekstit välttämättömiä ole, mutta helpottaa ehkä hieman meidän ja vieraiden valmisteluja.

      Poista
  9. Ihan mahtava tuo biisitoive-kohta noissa korteissa! Taytyy itsekin hyodyntaa sita sitten kun on kutsujen aika. Tuli myos haanettisivuista mieleen, etta jos haluaa alkaa saatamaan niin voihan sita iakkaammille vieraille laittaa infolappuset mukaan, ja nuoremmalle vaelle riittaa sivun osoite kutsussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen että laitetaan kaikille infolappuset ja sinne alalaitaan sitten lisätietoja kohta jossa nettisivujen osoite. Tärkeimmät asiat pääsee menee sitten varmasti perille kutsun mukana ja he jotka kaipaavat jotakin lisäinfoa, voivat surffailla nettiin.

      Poista
  10. Mää oon jo aiemmin fiilistellyt tota vastauskorttikuvaa, jossa erittäin symppiksen oloinen Rachel toivoo 50 centiä ja se on musta ihana :) Mää oon myös aatellut pyytää ilmoittautumisten mukana mahdollisen biisitoiveen, koska sitä EI perkule vieköön tule tapahtumaan meidän häissä, että bändin jälkeisten soittolistajatkojen yksikään biisi katkaistaan kesken kaiken siksi, että määpäs laitan täältä spotifystä yhden hyvän :D

    Nettisivut voisi kyllä olla kätevät tuosta Annan mainitsemasta syystä - hääväen olisi helppo "vauhdissakin" tarkastaa karttoja / osoitteita, jos vaikka infolappu on unohtunut kotiin. Ja toki nuo lahjalistat yms. olisi siellä, niin ei tarvitsisi ketään rasittaa liikaa puheluilla tai sähköposteilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä salaa toivon, että vieraat ymmärtäisi laittaa jotain pikkuviestejä noihin vastauskortteihin mukaan juuri tuon Rachelin tyyliin :)
      Ja ai kauhee, mä en ees tajunnu että spotifylistan kanssa vois käydä noin!

      Poista
    2. Meillä tietokone on tarkassa valvonnassa, ettei siihen koske kukaan muu illan aikana kuin se yksi henkilö, joka siihen on valjastettu. Tiedämme myös tuon ihmistyypin, joka haluaa laittaa soimaan lempibiisinsä muiden bileissä :D. Hääinfo meillä meni nettisivustolle, koska infoa on sen verran, ettei paperi olisi riittänyt... ehkä siksi, että häät on suurimmalle osalle vieraalla paikkakunnalla.

      Poista
    3. No se täytyy kyllä jotenkin suojata niin, että vain ja ainoastaan seremoniamestari (ja me tarvittaessa) pääsee koneeseen käsiksi. Kun vaan keksisi vielä että miten...

      Poista
  11. Ihan mahtavalta näyttää!!! :) Meidän yllätykseksi meidän kihlajaisille jäi ilmoittautummatta vain yksi pariskunta.. ja kuten blogissani totesin, ollaan ilmeisesti kustu niiden aamumuroihin.. Kaikki muut tulivat ja ilmoittivat määrä aikaan mennessä juuri niinkuin pitikin. Joten jos heillä oli noin suuri ja kova hinku noihin juhliin, niin eikai se häissä ole kehnompi. (Vieraita oli kuitenkin yli 60).. :D Eli ei se vältämmättä ole niin, että ilmoittavat vasta kun perään huutelee... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No luinkin teidän kihlajaisista ihan huuli pyöreänä. Mahtavat juhlat olleet! Miten onkaan koko vierasjoukkio mahtunut sisälle :) Ja varmasti sitten ilmoittautuvat häihinkin ajoissa, kun kihlajaiskutsunkin suhteen ovat olleet aktiivisia.

      Poista
  12. Meillä tulee ns. perinteiset kutsut, joiden mukana menee se A4 kokoinen ohjeistus. Tuollaiset RSVP-kortit ois ihan mahtavat, mutta taidan tyytyy nyt siihen, että saavat vastata perinteisesti puhelimella/tekstiviestillä tai sähköpostilla/Facessa, miten parhaaksi näkee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekstari/puhelimitse yms. on ihan kelpo ilmoittautumiskeinoja ja kyllä niitä peräänsoitteluja saa varmasti tehdä jos niikseen tulee, on vastaustapa ihan mikä tahansa. RSVP kortit nyt olivat myös hauska pieni visuaalinen lisä kutsukorttien mukaan. Halusin saada tuon hääinfon mahtumaan jopa vähän A5 kokoa pienempään tilaan ja siinä oli kyllä miettimistä... tekstiä kun olisi varmasti riittänyt tuohon A4 kokoonkin :D

      Poista
  13. Meidän kutsut ovat hyvin simppelit ja lisätään mukaan a4 infolappu jossa on tarvittavat tiedot ilmottautumisesta, pukeutumisesta, yleisesti kaikesta tarvittavasta.
    Nuo kortit ovat kyllä ihanat ja varmasti kiva saada takaisin postia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. A4 olisi tosiaan ollut helpompi koko saada kaikki mahtumaan. Niin sehän on tosiaan yksi RSVP korttien lisäboonus, että voidaan joka päivä jännätä että onko tänään tullut postia ja keneltä. Virittelee häätunnelmaan sekin :) Ja salaa (tai näköjään nyt ihan ääneen) tosiaan toivoisin, että vieraat kirjoittelisivat niihin joitakin omia pieniä kommenttejaan johonkin nurkkaan.

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.