maanantai 10. helmikuuta 2014

Millainen meikki?

Mulle on ollut aina selvää, että teen häämeikkini itse, sillä olenhan tehnyt niitä joskus ammatikseni myös muille. Vaikka ajatus siitä, että hääpäivän aamuna saisi istahtaa skumppalasi kädessä tuolille muiden kammattavaksi ja meikattavaksi on ihana, niin totuus on että en taitaisi kuitenkaan luottaa siihen, että joku muu saisi kiinni ajatuksistani meikin suhteen.

Pidän arkenakin toisinaan melko vahvaa silmämeikkiä, joten hääpäivän meikki ei mitenkään radikaalisti tule eroamaan normaalista meikistä. Rajaukset, irtoripset ja huulipuna ovat ne elementit joilla nostetaan hääpäivä normaaliarjen yläpuolelle (noin niinkuin mitä meikkiin tulee... toivon totisesti että muitakin arjesta erottavia juttuja päivään mahtuu!).

Kuva 1 | Kuva 2 | Kuva 3 | Kuva 4 | Kuva 5
Ei auta kuin toivoa, että mitään stressinäppyä ei pukkaa naamaan viime metreillä, jotta meikkipohjasta saisi tehtyä mahdollisimman luonnollisen.Silmämeikki saa tosiaan olla aika vahvakin, ruskean ja pronssin/kullan sävyillä tehtynä. Poskipunana käytän normaalisti aurinkopuuteria, mutta pitää testailla hieman roosempaa (onko se mikään sana?!) poskipunaa. Rajaukset joko tumman ruskealla tai ihan rehellisellä mustalla ja sitten ne irtoripset tupsuina tai yksittäisinä. Huulet saavat olla aika nudet/persikkaiset. En ole mikään huulipunien käyttäjä, vaikka aina välillä yritänkin. Tunnen kuitenkin heti itseni ylimeikatuksi. Hassua, silmät saavat olla kuin sofioksasella (no okei, ei ehkä ihan...) mutta heti jos huulilla on jotain blistexiä rankempaa, niin olen ylimeikattu. Hääpäiväksi olisi kuitenkin kiva löytää joku ihana luonnollinen sävy.

Irtoripsien liimaaminen itselle on myös melko tuskaista joten joko a) aloitan harjoittelun mahdollisimman pian, b) pistän S:n opettelemaan sen (not gonna happen...) tai c) kyselen josko kampaajani voisi liimata ripset...

Unohdinko jotain oleellista? Millaista häämeikkiä olet itse suunnitellut?

13 kommenttia:

  1. Hah! Itsellänikin on meikki keskittynyt lähinnä silmiin ja kevyesti poskipäihin ja kun sitä ihanaa huulipunaa on huulilla, olo on kuin pöljällä. Koko ajan pitää katsoa ja ihmetellä onko se hyvin ja miltä se näyttää.. Ja sitä rataa.. Eli ymmärrän ajatuksesesi hyvin -huulipunasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, heti on vähän pöljä olo kun laittaa huulipunaa. Mikähän siinä onkin... Ja silti ihailen kovasti naisia jotka huulipunaa käyttävät ja he eivät yleensä näytä pöljältä ollenkaan :)

      Poista
  2. Viikkoa ennen häitä kannattaa jättää suola ruokavaliosta pois, samoin turhat hiilihydraatit ja juoda paljon vettä niin iho kuultaa hääpäivänä! Jos ei kuulla, niin Lumenen kuultovoide kehiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä vinkkejä, kiitos! Veden juontia olenkin pyrkinyt (ihan onnistuneestikin jopa) lisäämään viime aikoina ja hiilareillakaan ei ihan kauhean usein mässäillä. Suolan jättäminen pois ennen häitä pitää muistaa vielä :)

      Poista
  3. Silmiin keskitytään, koska pukuni tyyliin ei fiftari-meikki sovi, vaikka sekin on minulle tuttu :). Ja meikin teen minäkin itse, koska kukaan meikkaaja ei ole vielä saanut minua näyttämään itseltäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottuneelle meikkaajalle itse meikin tekeminen on oikein hyvä vaihtoehto ja myös jos meikissä on vahvasti omanlaisensa tyyli. Tuotteisiin ja välineisiin kannattaa myös panostaa :)

      Poista
  4. Aikaisemmin olin sitä mieltä, että tekisin meikin itse, mutta taidan kuitenkin kallistua meikkaajaan. Juurikin tuo istahtaminen tuolille lasi toisessa ja kenties suklaata toisessa kädessä houkuttelee. Lisäksi heillä on yleensä paljon laadukkaammat, pysyvämmät ja peittävämmät tuotteet. Kolmanneksi en ole koskaan ollut meikattavana niin se on myös mielenkiintoinen kokemus. Tietysti jännittää, saako meikkaaja aikaiseksi meikin, johon olen tyytyväinen...onneksi on koemeikit keksitty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepäse, onhan se muiden hoidettavaksi istahtaminen ihana ajatus. Jos meikin tekee, itse niin tuotteisiin kannattaa tosiaan panostaa. se vaan voi äkkiä tulla kalliimmaksi kuin ammattimeikkaajalla käynti, jos iso määrä tuotteita ja siveltimiä pitää hankkia hääpäivää varten. Koemeikki on hyvä juttu ja voihan siellä meikkaajalla käydä vaikka parikin kertaa etukäteen, jos on esimerkiksi jotain muita juhlia tulossa.

      Poista
  5. Minulla painotus häämeikissä tulee myös olemaan silmissä ja olen aina myös tottunut käyttämään enemmän silmämeikkiä kuin huulipunia. Kevyillä huulikiilloilla on menty. Kovasti olen kyllä yrittänyt ottaa huulipunaa tai sellaisia värikkäämpiä huulipunia käyttöön, mutta jotenkin vain ne eivät ole tuntuneet omalta.

    Hääpäivänä haluan hypähtää ammattilaisen tuoliin nauttimaan hääaamusta. Mutta tosin ilman koemeikkiä en siihen uskaltautuisi ja täytyy näyttää meikkaajalle hyviä inspiraatiokuvia meikeistä. Täytyy vain toivoa, että koemeikkikin onnistuisi, sillä sitten tulee aika kiire löytää joku uusi meikkaaja.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla aika yleistä meillä suomalaisilla että huulimeikki tuntuu vieraammalta kuin silmämeikki. Meikkaajaltahan usein vaatii enemmän taitoa kuunnella asiakasta ja päästä ns. samalle aaltopituudelle kuin sitten se tekninen puoli joka yleensä on ammattimeikkaajilla kuitenkin tosi hyvin hallussa. Toivottavasti koemeikki onnistuu!

      Poista
  6. Aloitin seuraamaan juuri blogiasi ja ihania nuo diy -jutut sekä muuten mukavalukuinen blogi. Tuohon ripsiteemaan liittyen, oletko miettinyt että ottaisit ripsienpidennykset juuri ennen hääpäivää? Näin säästyt liimailustressiltä tärkeänä päivänä eikä ripsien irtoilua tarvitsisi pelätä kanniskellen ripsiliimaa laukussa. Itsellä ollut monta kertaa ja suosittelen tosi lämpimästi - helpottaa arkea ja juhlaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Satu ja tervetuloa! aika tee-se-itse-painotteisia ihmisiä ollaan, joten DIY-juttuja on varmasti tulossa vielä paljon lisää kunhan saadaan taas homma rullaamaan.

      Mietinkin noita ripsipidennyksiä, mutta minusta ei ole siihen että muutaman viikon välein pitäisi käydä huollattamassa ripsiä ja minusta ripsipidennykset vähän kuluneina eivät ole oikein kauniin näköiset enää. Yhtä päivää varten en siis lähde kestoripsiä ottamaan.

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.