tiistai 14. tammikuuta 2014

Mitä jos sataa?

Hääsateenvarjo saattaa olla monilla häiden turhakelistan kärkipäässä, mutta itse olen jostain syystä hullaantunut sateenvarjokuviin ja onhan se sade oikeastikin aika suuri riski Suomen suvessa. Kaikenlaisia ihanuuksia netistä löytyikin (eikä pelkästään niitä valkoisia röyhelösateenvarjoja).

Suosikkini ovat nämä suloiset sydänsateenvarjot, jotka löytyivät Nicestyle - Kauneuden karkkikaupasta. Siellä oli valikoimissa paljon muitakin tyylikkäitä ja vähän totutusta poikkeavia sateensuojia häihin tai ihan muutenkin. Meille sopisi tietysti tuo pinkki <3.

Kuvat
Modern Bride -blogin Kittylla oli ihana Brellin sateenvarjo ja siitäkin saa pinkkiä versiota :) Tosin musta tuntuu, että meidän ehkä vähän hassuunkin häätyyliin tämä olisi liian hienostunut. Mutta tämän kirkkaan version voisin helposti huolia kyllä ihan arkikäyttöön.

Kuva

Ajattelin, ensin että tuollaiset kirkkaat kupolisateenvarjot ei ole meidän juttu, mutta sitten näin tämän kollaasin ensimmäisen kuvan. Ihan sairaan hieno! Tuo viimeinen kuva mulla on ollut pinnattuna jo kauan ja olen ajatellut, että haluaisin meistä joskus tuon tyyppisen. Ehkä siis häissä saadaan tilaisuus sateenvarjokuville. (Enkä tällä nyt manaa sadetta, eieiei... voisihan se varjo olla rekvisiittana aurinkokuvissakin.)

Kuva | Kuva | Kuva? | Kuva? | Kuva?
 Eikä sovi unohtaa saappaita, sillä niissä satiinikengissä ei vesilätäköissä sipsutella!

Kuva
Mitä mieltä muut ovat, onko hääsateenvarjo täysin turhake ja millaisen sateenvarjot hankkisit/olet hankkinut omia häitä silmällä pitäen?

22 kommenttia:

  1. Itse ole superluottavaisin mielin että heinäkuun 19 päivä ei sada. Sateenvarjo asiaa en ollut siis edes miettinyt. Pitää kyllä kehitellä sadetta varten joku suunnitelma kuitenkin.. Sydänsateenvarjo olisi kyllä ihana ihan arkikäyttöönkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minullakin on sellainen mielikuva, että heinäkuussa on lämmintä ja aurinkoista :) Sydänsateenvarjolla voisi kyllä kivasti piristää sadepäivää ihan vuodet läpeensä.

      Poista
  2. Tiimikumpparit olisivat kyllä niin ihanat ja pelastaisivat sateiset kuvat pirteydellään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Toisivat huumoria ja iloa sadekuviin.

      Hih, S jo kyseli että eihän hänen tarvitse sitten laittaa vaaleanpunaisia kumppareita jalkaansa. Lupasin että ei tarvitse.

      Poista
  3. Me ostettiin sateenvarjo mahdollista lumisadetta tai räntää varten (joka tuntuukin olevan se mahdollisempi vaihtoehto). Ostin ison valkoisen sateenvarjon, mutta nyt haluaisin sen kaveriksi miehelle mustan varjon. Tulisi aika hauskoja kuvia, jos yhdistäisi valkoisen ja mustan. :) Toki me mahdutaan tuon yhdenkin alle, koska se on sen verran iso.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän asti tämä talvi on tosiaan ollut sellainen, että yhtään ei tiedä mitä sään herralla on mielessään. Toivotaan kuitenkin auringonpaistetta ja kimaltelevia lumihankia helmikuulle :) Valkoisen ja mustan varjon yhdistelmä toimisi varmaan kivasti kuvissa!

      Poista
  4. Komppaan vain, sateenvarjokuvat voi olla aika ihania! Olin erittäin huojentunut kun jokin aika sitten näin facebookissa, että meidän hääkuvaajamme oli ollut kuvaajana häissä erittäin sateisena päivänä - ja vau mitä otoksia! Joten ei huolen häivää, jos sade yllättää : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi vitsi, kiva kuulla että on kuvien suhteen luottavainen mieli tuli sää mikä tahansa. Tosin voipi olla että jos ihan kissoja ja koiria taivaalta tulee, niin potrettikuvaus siirretään kyllä studioon ainakin osittain, ettei tarvitse ihan vallan kastua ja palella. Mutta se on sitten sen ajan murhe...

      Poista
  5. Tässäpä asia, jota pohtia. Luulen, että hankimme jonkun hieman juhlavamman sateenvarjon varmuuden varoiksi. Ei tarvitse sitten sateen sattuessa harmitella, että ainoa sateenvarjo oli osuuspankin spornsoroima oranssi sontikka. :D sitä paitsi ainahan sateenvarjoille tulee käyttöä juhlien jälkeenkin. Rouvasateenvarjo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mikäs siinä jos häiden teemaväri sattuisi olemaan oranssi... tai ehkä ei sittenkään.

      Juu, eihän sateenvarjo varmasti jää ilman käyttöä häiden jälkeenkään. Ja tuo rouva- etuliitteen lisääminen mihin tahansa häiden jälkeisiin hankintoihin on kyllä loistava keksintö :D Sillä mä oikeutan itselleni uudet kengät, uuden mekon ja kampaamokäynnin, siinä missä sen sateenvarjonkin. Hih!

      Poista
  6. Mä hankin sateenvarjon. Se oli itse asiassa melkein ensimmäisiä hankintojani, koska osui kohdalle tosi kiva iso valkoinen sateenvarjo, jonka alle varmasti koko puku mahtuu. Ja se oli tosi edullinenkin, vaikka tarkkaa hintaa en enää muista, mutta ei yli kymmentä euroa. Lokakuussa sateen todennäköisyys on sen verran iso, että varjo piti olla sitä varten jo. Mutta tykkään myös kovasti sateenvarjokuvista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, olin aika varma että sateenvarjo olisi tosi monen mielestä turhake, mutta selvästikään siis ei :) Niin se helman leveys tosiaan kannattaa ottaa huomioon sateenvarjon kokoa valitessa. Hyvä kun mainitsit, ei olisi ehkä tullut mieleenkään...

      Poista
  7. Tämä on kyllä aihe, jota itsekin on tullut pohdittua. Koska en vieläkään säiden herraan sataprosenttisesti luota, on varmaankin varminta ostaa varjo jos toinenkin. Sadesäässä on tunnelmaa just niin kauan, kuin kenenkään ei tarvitse kastua tai palella! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kastuminen ei ole kovin kivaa ja olen myös kova palelemaan jos on yhtään viileää. Joten sadesäähän pitänee varautua myös jollakin lämmittävällä asusteella.

      Poista
  8. Oikeastaan ihmettelen jos pohjoisessa ei tule toukokuussa lunta, räntää tai jäätävää sadetta. Eli sateenvarjo pitäisi varmaan ostaa.. Käynpä kurkkaamassa tuon linkin takaisen kaupan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh, toivottavasti ei sentää lunta tai räntää :/ Toivottavasti löytyy joku kiva sateensuoja varmuuden varoiksi :)

      Poista
  9. Sateenvarjot ovat ihania <3 ;) http://blackblingwhite.blogspot.fi/2013/10/sateenvarjon-alla-tuulahdus-tulevasta.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan mielettömän kaunis ja tunnelmallinen kuva ja ihana sateenvarjokin!

      Poista
  10. Me ollaan menossa naimisiin mieheni kanssa ens vuoden eli 2015 kesällä, juurikin heinä-elokuussa, ja löysin fb:n kautta eräältä kirpparilta ihanan pitsikuosisen sateenvarjon, jonka otan kuviin mukaan ainakin ja varaudun josko sattuu sade yllättämään. On sen verta ihana että menisi varmasti muulloinkin, ja pitää vettä. :)

    VastaaPoista
  11. Itse hankin kupolisateenvarjon taannoisiä häitäni varten, ei niinkään kuvausta varten vaan säältä suojautumiseen esim. kampaajalta poistuessa. Hääpäivänä sitä ei tarvittu, mutta sen jälkeen olen sateenvarjon suojissa kipittänyt jos johonkin juhlaan bussipysäkiltä juhlahuoneistoon oman mikroilmastoni suojissa kupolin alla kampauksen ja meikin säästyessä tuulelta, sateelta ja lumelta. Suosittelen!

    VastaaPoista
  12. Mistähän tuollaisen läpinäkyvän kupolivarjon voisi hankkia?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nicestylen verkkokaupassa näytti niitäkin olevan: http://www.kauneudenkarkkikauppa.fi/kauneus/miestenvarjot/630-kirkas-kupoli-automaattisateenvarjo.html

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.