lauantai 7. joulukuuta 2013

Ostoksia

Aika esitellä ensimmäisiä hääaiheisia somistushankintoja. Tiimarin loppuunmyyntiale on oikea aarreaitta ja kannattaa käyttää ehdottomasti hyväkseen. Täällä Raumalla on kaksi Tiimaria, joissa on vähän erilaiset alet tällä hetkellä, mutta molemmista löysin kyllä kaikkea kivaa ja tarpeellista.


 1. Silkkipaperia pompomeihin. Fuksiaa ja vaaleampaa pinkkiä, joka kyllä kotivaloissa katsottuna osoittautui liian lilaksi. Jäänee siis tuo vaaleampi käyttämättä. Nämä olivat puoleen hintaan. Mintun värinen silkkipaperi oli toisessa Tiimarissa loppu ja toisessa ei (vielä) alennuksessa, joten sen hankinta jää myöhemmäksi.

2. Vaaleanpunaisia servettejä iltapalalle. 2 eurolla 100 kpl

3. Valkoisia ja pinkkejä kakkupapereita -90 %

4. Kullanvärisiä pikkukehyksiä 1 € / kpl. Näitä oli enää kolmet, mutta meillä on töissä näitä samoja, joten lainataan sieltä loput tarvittavat.

5. Ja mielestäni paras löytö, 10 rullaa fuksiaa kaitaliinaa 10 €:lla. Normaalihinta tälle satsille olisi ollut 100 €.

Aika pinkkiä on somistus tähän saakka, mutta suunnitelmissa on kyllä lisätä joukkoon myös sitä akvaa ja minttua.

Ovatko muut tehneet löytöjä Tiimarin loppuunmyynnistä?

6 kommenttia:

  1. Hyviä löytöjä olet tehnyt, aikamoinen säästö noissa kaitaliinoissa! Olen pohtinut, pitäisikö kävästä Jumbon Tiimarissa huomenna, sielläkin on alkanut loppuunmyyntiale. Ostamistasi servieteistä tuli mieleen, että voisin käydä katsomassa kertakäyttöastioita iltapalaa varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti kertakäyttöastiat (paitsi jouluiset) ovat nyt kaikissa Tiimareissa -90 % joten nyt olisi tosiaan hyvä aika niiden hankkimiselle. Meidän väreihin sopivia ei vaan ollut enää täällä meidän Tiimareissa, vain sinistä, vihreää ja oranssia. Kaitaliinat olivat minustakin loistava löytö. En vaan oikein osannut arvioida kuinka paljon niitä tarvitaan, joten otin varmuuden vuoksi kaikki jäljellä olevat fuksiat rullat.

      Poista
  2. Eikä?! Mä oon missannu koko alet! BUUU!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä ehtii ja ne taitaa olla eri kaupungeissa ja eri myymälöissä vähän eri vaiheessa nämä loppuunmyynnit :)

      Poista
  3. Ihan ostoksiin liittymätön kommentti: oon ilmeisesti vähän hidas, kun tajusin vasta nyt tuosta sivupalkin varaa päivä -kortista, että meillä on sama hääpäivä... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa. Päästään jännäämään yhdessä hääpäivän lähestymistä :)

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.