sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

♥ Noin kaksi vuotta myöhemmin... ♥

Hellurei!
Onkohan siellä ruudun toisella puolella vielä joku. :D

Täällä voidaan mainiosti ja rakkaus on edelleen ihanaa. Pistin tämä blogini piiloon joku aika sitten ajatuksella, ettei tätä kuitenkaan enää kukaan lue. Olen muutamia kertoja kuitenkin itse palaillut selailemaan vanhoja juttuja ja kuvia ja nyt tulin toisiin aatoksiin tuon piilossa olemisen suhteen. Annetaan olla täällä netin syövereissä. Ehkä täältä joku löytää vielä jotakin vinkkiä tai ideaa. Tai parin vuoden päästä ainakin satunnaiset surfaailijat voivat sitten naureskella hääbingoille ja muille "so2014"-jutuille. :D

Omia tämänhetkisiä kuulumisiani (ainakin jonkinlaista pintaraapaisua niistä) voi käydä kurkkimassa Koti-ikävä blogissani. Toivottavasti näemme siellä. Tämän blogin kommenttiboksit on suljettu, mutta mikäli jotain asiaa mielen päälle tulee, niin sähköpostilla saa kiinni.

Nähdään ja kuullaan!




PS. Koti-ikävä blogissani on tällä hetkellä käynnissä myös ihastuttavan CaiSanni rusettisormuksen arvonta. Käykäähän osallistumassa. Arvonta-aikaa on maaliskuun 2016 loppuun saakka.


maanantai 2. helmikuuta 2015

Purkka-arvonnan voittaja

Pikaheipat maanantai-iltaan!

Arvoin purkka-arvonnan voittajan randomlukugeneraattorilla ja tällä kertaa arpa osui nimimerkille jutska! Paljon onnea! Laitan sinulle sähköpostia ja purkkalähetyksen tulemaan :)


perjantai 30. tammikuuta 2015

Vuoden Hääblogiehdokas 2015

Olen vähäsen jälkijunassa tämän kirjoitukseni kanssa, sillä muissa blogeissa on hehkutettu tätä kilpailua jo tovi sitten. Mutta niin se vaan on minunkin pieni ja nyt jo kovin hiljainenkin blogini päässyt ehdolle näissä karkeloissa. Aika mahtava yllätys oli tuo ehdokkuus, sillä itse olin pitänyt täällä niin pitkään hiljaiseloa, etten kuvitellut, että kukaan enää käy täällä edes lueskelemassa. Saati ilmoittaa ehdokkaaksi :)

Minulla on siis ilo ilmoittaa, että Pitsiä & Minttua on ehdokkaana Love Me Do:n Vuoden Hääblogi äänestyksessä. Vielä on hetki aikaa äänestää, sillä äänestys päättyy 1.2. Jos et ole vielä käynyt omaa suosikkiasi äänestämässä tai tutustumassa ehdokkaisiin, niin kipaisepa heti Love Me Don sivuille. Löysin muuten itsekin muutaman ihanan uuden blogituttavuuden taas tuota kautta <3


Love Me Do häätapahtuma on jotain joka itseäni kovasti kiinnostaisi nähdä ja varsinkin siellä järjestettävä hääbloggaritapahtuma kutkuttaisi kovasti. Nyt kun tapahtuma järjestettäisiin niinkin lähellä kuin Turussa, vähän vielä arvon, että ehtisinkö kuitenkin pyrähtää sinne ystävänpäivänä. Olisi niin mahtavaa tavata kanssabloggareita ja päästä vielä vähän häähumuilemaankin. Harmittavasti kuitenkin työkiireet painavat päälle ja on melko todennäköistä, etten paikalle itse pääse. :(

PS. Purkka-arvontaankin ehtii vielä osallistua tämän illan. Voittajan arvon viimeistään maanantaina :)

torstai 22. tammikuuta 2015

Arvonta: Purkkaa karkkibuffettiin

Viime kesänä Cloetta ystävällisesti lahjoitti meille testattavaksi herkullista Jenkki Sorbet purukumia. Löysin purkkaa hääkamppeiden joukosta vielä muutaman pussillisen ja ajattelin laittaa hyvän kiertämään ja laittaa pika-arvonnan pystyyn. Yhdessä pussillisessa on noin 34 palaa purukumia, joten tästä satsista riittää voittajalle vaikka karkkibuffan kylkiäisiksi namien nautiskelun jälkeen. (Parasta ennen päivämäärää riittää aina elokuulle saakka.)


Arvonta on päättynyt. Ilmoitan voittajan muutaman päivän sisällä. Kiitos kaikille osallistujille!

SÄÄNNÖT:
Arvonta-aika
Arvonta alkaa tänään 22.1.2015 ja päättyy perjantaina 30.1.2015 keskiyöllä.

Palkinto
Palkintona on kahdeksan (8) pussia vaaleanpunaista Jenkki Sorbet Rasberry purukumia.

Osallistuminen
Osallistu kommentoimalla tähän postaukseen. Anonyymit lukijat muistakaa jättää toimiva sähköpostiosoite kommentin yhteyteen.

Yhden arvan saat kommentoimalla.
Kaksi arpaa saat kommentoimalla ja liittymällä blogini julkiseksi lukijaksi tai jos olet jo lukija.
Kerro kuinka monella arvalla olet mukana.

Onnea arvontaan! :D



perjantai 9. tammikuuta 2015

Yhteenvetopostaus kaikesta ja vähän enemmästä

Ajattelin uuden alkavan vuoden kunniaksi ensinnäkin vähän aktivoitua tämän blogin kanssa taas, mutta myös tehdä jonkinlaisen yhteenvedon hääsuunnitteluistamme ja tietenkin itse hääjuhlasta. Sellaisen josta löytyisi yhdellä silmäyksellä ne kaikkein tärkeimmät (ainakin omasta mielestäni) ja suosituimmat jutut täällä blogissa.

Blogin eräs kantavista teemoista on ollut koko ajan tee-se-itse jutut. Olen pyrkinyt jakamaan niin ideoita ja niiden toteutuksia kuin myös ihan tutoriaaleja ja joitakin printattaviakin. Kaikki DIY-juttuni löydät Tee-se-itse tunnisteen alta.
Kakkukoristeemme. Valmistamiamme kakkukoristeita voit myös tilata.
Photobooth kylttejä, sekä propseja tulostettavaksi. Tein myös photoboothin taustan paperista.
Tekemäni vieraskirjataulu ennen hääjuhlaa ja hääjuhlan jälkeen täytettynä.
Pöytänumerot ja mrs&mrs kyltti takanreunukselle olivat kakkukoristeen kanssa samaa sarjaa.



Hääjuhlapäivän asustuksessa ja lookissa noudatettiin paljolti samaa tee-se-itse-henkeä kuin häiden muussakin somistuksessa. 
Kampauksen teki Hiusmuoti Jonna Eurajoelta. 
Meikin tein itse. Koemeikkia ja piilareita testailtiin hyvissä ajoin.
Asusteista kirjoittelin täällä. Upean hiuskoristeeni valmisti AINO.
Ihanaisen Neilikka-sormukseni suunnittelin itse ja sen valmisti S.
Puvun ostin käytettynä tori.fi:sta. Lyhensin puvun ja lisäsin siihen väreihin sopivan vyön.



Hääjuhlaamme juhlittiin ihanan lämipimänä kesäpäivänä heinäkuun alussa. Juhla oli ikimuistoinen ja nautimme päivästä täysin rinnoin. Kaikki postaukset häistämme voit lukea Meidän Häät-tunnisteen alta.
Hääjuhlaa vietettiin Onsanpirtillä. Somistus oli pitkälti DIY-henkistä.
Vieraille tarjottiin: Ruokaa. Juomaa.
Upean hääkakun teki anoppimme.
Karkkibuffet oli hyvin suosittu. Voitimme ison osan karkeista Sweetheartilta.
Häätanssilla yllätimme vieraat (ja itsemmekin).
Ohjelmanumeroina toimivat suositut ja hauskat photobooth sekä hääbingo ja madlibs.
Potrettikuvamme otti Minna Paananen ja muusta hääkuvauksesta voit lueskella täältä.



Toivottavasti tästä postauksesta oli hyötyä ja kaikki olennainen aiheesta löytyisi nyt ehkä helpommin kaikkien miljoonien (no, vähintään) postausteni joukosta. 

Maistraattipäivästämme ja rekisteröidystä parisuhteesta ajattelin tehdä ihan oman yhteenvetopostauksensa, sekä esitellä teille vielä ainakin kiitoskorttimme. Voisin myös tehdä jonkinlaisen plussat/miinukset tyyppisen yhteenvetopostauksen. Lisäilen sitten linkit niihin jälkijunassa tähän kirjoitukseen.

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

ALEvinkki: Anno pallovalosarjat hääsomistukseen

Tähän väliin oli ihan pakko oli tulla äkkiseltään vinkkaamaan tällaisesta kivasta tarjouksesta, johon törmäsin ruokakaupassa käydessäni. Citymarketissa on nyt kaikki jouluvalot -70 % ja mukana mm. nämä ANNO  pallovalot.

Me haettiin näitä viime keväänä häitä varten, mutta ei sopivaan hintaan löydetty, joten nyt kipin kapin Cittariin, jos häissä olisi pallovaloille käyttöä. Normaalihinta 39,95 €, tarjoushinta plussakortilla 12 €... ei paha :)


Pahoittelut samalla pitkästä hiljaiselosta tämän blogin puolella. Kunnossa ja hengissä ollaan... Joulun alla työkiireet yllättivät ja myös hääjutut eivät enää pyöri niin paljoa mielessä. Ikävä on kuitenkin tänne ollut muiden blogimorsioiden (ja rouvien!) kanssa höpöttelemään. Palaan vielä jossain vaiheessa. Pari postausaihettakin on mielessä.

Huippua vuotta 2015 kaikille! Etenkin tänä vuonna häitään viettäville. 

tiistai 14. lokakuuta 2014

Meidän potrettikuvia

Kiitoskorttien pitäisi olla perillä vieraillamme ja niiden mukana lähti myös linkki kuva-albumiin jonne suuren osan potrettikuvistammekin latasimme. Siispä voin vihdoin esitellä kuvat täälläkin. Muutamia kuvia olenkin jo täällä näyttänyt (1 2 3), mutta kuvia saimme paljon, paljon enemmän :) Toisaalta oli ihanaa saada riittävästi kuvia, toisaalta olisi helpottanut valintaa kun kuvia olisi ollut vain muutamia.
Kuvat otti eurajokelainen Minna Paananen. Kuten olen aiemminkin jo maininnut, kuvaaja oli persoonana aivan ihana, osasi todella hyvin neuvoa poseerauksissa ja hänellä oli kivoja ideoita. "Työskentely" Minnan kanssa oli siis rentoa ja mukavaa ja kuvien ottaminen olikin yksi päivän huippujutuista. Ainoa miinus oli tuo hurjan pitkä odottelu kuvien saapumisessa, mutta osasimme sitä vähän odottaa. Lopulta kaikki siis hyvin, sillä kuviin olemme hyvin tyytyväisiä.

Olen pahoillani, että näitä kuvia tulee tähän nyt noin miljoona. Oli vaikea valita vain muutamia nähtäväksenne.


 Kaikki kuvat Minna Paananen. Ethän kopioi.